Karhula

Tähystäjien vanha partiomaja Karhula sijaitsee Haarusjärven välittömättömässä läheisyydessä. Päärakennus on vanha asuintalo, jonka partiolaiset saivat käyttöönsä 90-luvun alussa. Pihapiiristä löytyy lisäksi vanha navettarakennus, puuliiteri, puucee, lipputanko sekä autiotupa nuotiopaikkoineen. Itse päärakennus on huonokuntoinen, eikä siellä oleskelua nykyään suositella turvallisuussyistä. Ennen käytössä oli kuitenkin oleiluhuone sohvineen ja kynttiläkruunuineen sekä lavereilla varustettu makuukamari.

Karhulan kulta-aikaa oli 90-luvun loppu ja 2000-luvun alku, jolloin maja oli vartioiden käytössä joka viikonloppuna. Pihapiirissä on myös pidetty lippukunnan leirejä. Nyttemmin Karhulan käyttö on vähentynyt päärakennuksen heikkokuntoisuuden ja uuden majan vuoksi. Karhula on silti edelleen Tähystäjien käytettävissä, ja esimerkiksi autiotupa tarjoaa jännittävän yösijan retkeilijöille, jotka uskaltavat nukkua nuotion loimussa.

Ota yhteys Karhulan käyttömahdollisuuksista Kauko 'Kake' Huhtaluhtaan.



Karhulan partiomajan sijainti:
Haarusjärvi, Alahärmän ja Kortesjärven raja
Kauhavan kaupunki


Näytä suurempi kartta